Tarinamme
HIstoria
Sysimaa perusti Pakanalliset syysmessut vuonna 2016 ja ensimmäiset messut järjestettiin silloin Kattilahallissa Helsingissä.
Kattilahallilta siirryttiin Holvikellarin ja Veturitallien kautta Hotelli Rantapuistoon.
Messut ovat kasvaneet vuosi vuodelta. Myyjien määrä on kasvanut, uusia esiintyjiä on tullut vuosi vuodelta lisää ja iloksemme myös talkoolaisten määrä on kasvanut tapahtuman myötä.

Messut vuonna 2023
Hotelli Rantapuisto ja sen kaunis ympäröivä luonto tarjoavat jälleen kerran messujen idyllisen miljöön.
Kävijöiltä saadun palautteen pohjalta vuoden 2023 messut ovat uudistuneet ja esimerkiksi Kellariravintola on nyt auki ensimmäistä kertaa auki koko messujen ajan. Toivottavasti nähdään taas lokakuun alussa!